Joulunäyttelyissä

Ahkerasti ja tarkasti olen minä lukenut ”Raahen Lehden” ilmoitusosastoa ja sieltä ilmoittajien joukosta etsinyt ja hakenut paikkoja, joissa näin joulun edellä sopisi pistäytyä katsomassa, mitä hyvää siellä missäkin paikassa löytyy. Siinä sitä samalla itselleen hyvää ja haluttua hakiessa, sopivaa ja somaa etsiessä olisi voinut helpoittaa toistenkin jouluostoksilla kulkijain vaivoja ja opastaa heitä hiukan hyvien tavaroiden tarjoilu- ja hankintapaikoille. Monta käymäkohtaa minulla ei ole – sillä harvatpa ovat tahtoneetkaan tavaroitaan ”Raahen Lehden” lukijoille tarjoilla – mutta käymmepähän niissä harvoissa, kun emme useampiin osaa. Tulkaa nyt vain mukaan ja jäljessä muutkin, sekä suuret että pienet, rikkaat ja köyhät, aina sitä jotakin sopivaa sattuu teille kullekin. Menemmekö ensin Rob. Rossanderin Paperikauppaan.

No, täällähän on tavaraa, helyjä ja hepeniä, hyödyllistä ja huvittavaa. Katsokaapa nyt noita siroja dystejä, suurempia ja pienempiä. Nehän ovat somia ja arvokkaita joululahjoja, kaunistavat kotia ja luovat iloa silmälle pitkin vuotta. Oikeinhan täällä on kaksi huonetta kimpsua, kampsua täynnä niin että pöydät notkuvat. Jos en olisi ehtinyt jo aikaisemmin Rossanderista itselleni valokuva-albumia ostaa, niin heti tuosta valitseisin siron ja miellyttävän sellaisen, en siksi itselleni, sillä oma suu on lähinnä. Mutta kellekäs minä sen ostaisin, tuon albumin tai tuon. Onhan niitä tarvitsijoita. Onpa täällä pöytäkoristeitakin – paljo onki ja monenmoisia. Sopiipa siitä valita, sopiipa tosiaan. Ja tuossa on neitosille ompelurasioita. Ostaisinpa eukolle, totta vie ostaisin ompelurasian, mutta sillä on entinen, vanha ja rakas ostamani vielä tallessa. Mutta kuvatauluja ja suurennettuja maisemakuvia minun pitää ostaa useampia, kovinpa ne ovat hienoa ammattityötä ja kotimaisista aiheista. Se on aina ollut tuo ”Rossanderin herra” sellainen erikoisuuksien hankkija. Älyäisipä vaan eukko ostaa minulle tuosta hienot kirjoitusneuvot ja kirjesäiliötelineen; ne ovat niin aistikkaat ja sirot. Kovin minulta ovatkin kynävehkeet vanhettuneet. Tuosta ne saisi ”ylen hyvät ja halpa hinda”. Enkä minä olisi lainkaan pahoillani, jos saisin jonkun noista siroista paperiveitsistä ja vaikkapa hienon sigaretti-kotelonkin; näkyisi olevan vara niitäkin valita. Ilmapuntareita meillä kyllä on, mutta vanhentuneita ovat ja hyvä olisi tietää, minkä verran on lämmintä kamarissa. Olisi paras saada aina tarkka ilmapuntari eli termomeeteri, niin ei tarvitsisi ainaista nuhaa pitää.

Mitähän sitä oikeastaan osaisi lapsille ostaa? No, leluja ja leikkejä. Mutta en minä  nyt jouda tällä kertaa niitä valitsemaan. Mutta kyllä minä pian tulen, etteivät kaikkia parhaita vie. Kylläpä niitä onkin, aika huvittavia keksinnöitä. Kyllä niiden ääressä pienokaisilta pyhät hauskasti pyrähtää ja herttaiset muistot niistä sitten elämän ijäksi jää.

Jaha, joulukuusen koristeita! Kyllä, otetaan jahka keritään.

Mutta mikä on tämä suloinen tuoksu täällä? Vai hajuvesistä ja saippuoista. Kyllä varmaan kaunistuu, jos niitä käyttää, mutta minä nyt alan olla niin vanha ja kurttuinen ja parrakas, ettei niistä minulle ole. Nuorille neitosille ne sopivat lahjoiksi…

Valokuvaraameja! Jaa, jaa kun olisi mitä panna noihin puitteisin, joitakin armaita kasvoja, mutta… Jaha, vai kotimaisia puutöitä! Siroja ovat, sopivat kyllä koristeiksikin. Kyllähän täällä on kaikkea, mitä hyvin lajitellussa paperikaupassa kuuluu ollakin.

Mistä saa sopivia joulu- ja uudenvuoden kortteja? Suurin ja moninaisin varasto niitä on täällä Rob. Rossanderin paperikaupassa. Valitse siitä satamääräisestä korttivarastosta sitten mieleisiäsi, vakavia ja leikillisiä ja anna painattaa joku satamäärä niitä tulevaa joulua varten. Pian ne valmistuvatkin Rob. Rossanderin kirjapainossa. Heti ne otetaan vastaan kun olet kortit valinnut ja pian saat ne valmiina takaisin ja kuorissakin, jos niin tahdot. Eikö olekin mukavaa? Käykääpäs itse katsomassa, eikö olekin näin.

Nuori, puuhakas liikemies on

Otto Planting.

Hänellä on myös aika sievä joulunäyttely, josta hän, samoin kuin pitkin vuotta kaikista tavaroistaan on tahtonut ilmoittaa lehtemme lukijoille. Useissa lehdissä on tapana seisovana ilmoituksena pitää seuraava huomautus: Ostakaa tavaranne ainoastaan niiltä kauppiailta, jotka ilmoittavat lehdessämme. Tässä lehdessä ollaan siinä suhteessa oltu liijan hienotunteisia, ei olla tahdottu mennä toisia boikottamaan, kun on oltu varmoja, että ilmoitukset itse puhuvat puolestansa, sillä minnekä ostava yleisö muuanne kuin sinne, jonne sitä ilmoituksilla opastetaan.

Niin Otto Plantingin joulunäyttelyssä, siellä on paljon joululahjoiksi sopivia tavaroita, niin kuin valmiita vaatteita, sukkia ja suuri runsaus sekatavaraa ja varsinkin lasten leluja, nukkeja, hevosia, lehmiä, laivoja, torvia, leikkejä, pyssyjä, y. m. y. m. käykääpä vain itsekin katsomassa ja – ostamassa.

John. Gust. Reinillä on myöskin joulunäyttely; paljon on hyvää sielläkin ja kaunista. Aivan erikoinen huone on joulunäyttelyä varten järjestetty. Pistäykääpä katsomassa.

- No, mitä sinä siinä taas töherrät, äsähti eukko ja tuppasi kylkeen juuri kun olin parhaalla kirjoitustuulella.

- Kirjoitan joulunäyttelyistä.

- Vielä mun mitä, menisit hankkimaan niitä talousaseita ja kaluja. Taloutta pitäisi tässä muka pitää eikä ole kattilata eikä pataa.

- Mene itse, sinullehan ne hommat kuuluvat, vastasin vähän hermostuneesti.

- No, mistäs niitä saa?

- Ka, C. A. Swaljungin rauta- ja sekatavarakaupasta.

- Onko siellä patoja?

- No, hyvänen aika, onko rautakaupassa patoja? Ala nyt jo mennä, kyllä sieltä saat koko kyökkisi kuntoon, mene nyt vaan.

Itsepäistä väkeä nuo naiset. Olin päässyt juuri eukosta erilleni ja rupesin meittimään, missä minun olisi vielä käytävä, kun jo tulla tupsahti takaisin ja sanoi ostaneensa äidilleenkin (rakkaalle anopilleni) joululahjaksi pöytäkaluston ja kahviserviisiin.

Koetin vähän kukkaroni vahvuutta ja ajattelin, että olisi se hauska, jos jouluksi olisi jotain syömistäkin eikä vain talouskalujen kalinaa. Kysyin sen vuoksi:

- Oletko varannut joulutarpeita?

- Niistä saat sinä pitää huolen, vastasi eukko.

- Ei, mutta mene nyt kuitenkin sinä Johan Langille ja osta sieltä kaikki hedelmät joulupöydälle, ryynit ja rusinat ja kuule, älä unhota paperossia ja hyviä sikaareja. Ja – älähän nyt vielä lennä – osta samalla pikku Jukalle talvitamineet lakista kintaihin asti. Eikäpä se haittaisi jos niinkun minullekin ostaisit Kirvun huopasaappaat, talvilakin ja Kauhavan puukon, että olisin taas tuulessa oikeassa tällissä…

Ja eukko meni Johan Langille. Minä jäin taas miettimään jatkoa, kun joutui yhtäkkiä mieleeni, että eukolle pitää ostaa joululahjaksi kalossit. Katsoin lehteä ja se ohjasi minut Lacksrtömin nahka- ja kenkäkauppaan.

Kun tulin kotiin oli eukko katsomassa kirjoitustani ja laski rahojaan.

- Kuule, paljonko sinä saat palkkaa tuosta töherryksestäsi, kysyi hän hyvin vakavana.

- Eihän sitä nyt kaikkea palkan edestä tehdä. Sitä paitsi lehti…

- Niin, lehti! Kyllä sinä saisit buffata vähä sitä ”Raahen Lehteäkin”. Voisivat ne senkin antaa joululahjaksi ja tilata itselleenkin ja ilmoittaa siinä. Sillä kyllä se nyt on surkeata, jos ei paikkakunnan omaa lehteä kannateta tilauksilla ja hankita sitä suurempaan asuun. Aivanhan tuo on hinnalleenkin 3-päiväiseksi lehdeksi niin  halpa, että oikein hävettää. Entäpä ilmoitusmaksut! Toisilla paikkakunnilla on useampia lehtiä ja sittenkin ovat ilmoitushinnat kalliimmat.

- Minkäpä minä sille voin.

- Minkäpä sinä sille. Nukut kuten muutkin, et viitsi puuhata mitään…

- No, no eukko, ajattelin sanoa, mutta kyllä hänen puheessansa on paljo perää. Kyllä me olemme vähän laimeita tuon ”Raahen Lehden” kanssa.

Niin, koska en saanut rauhassa kirjoittaa, niin sanon vaan: kiitos kannatuksestanne lehdelle, hyvää jatkoa edeskinpäin ja iloisia juhlia!

Joulu-Mikko