Korven mummon joulu
Siellä etelänmaantien varrella oli Korven talo. Talon harmaat aijastuneet hirsiseinät ja tornista tulevat sinertävät savukiehkurat levisivät risunhajuisina maantielle. Kelkanjalasten levyinen kinttupolku johti taloon, tehden sen niin yksinäiseltä näyttäväksi.
Talo oli adventtien aikana olleitten sakeain lumipyryjen komoamien korkeitten akkunoihin saakka nousevien lumikinosten ympäröimä, jotka vasta kevätaurinko sulatti pois. Silloin eivät katurasitukset ja huolto vielä ulottuneet sinne.
Korven talon asukkaisiin kuului Korven mummo ja naimisissa oleva tytär miehensä Jaakon kanssa. Siinä he elelivät päivästä toiseen, viikosta viikkoon hiljaista itseensäsulkeutuvaa vanhanajan vaatimatonta elämää, välittämättä maailman ja yhteiskunnan menosta.
Vanha könniläinen lyöpä kaappikello tuvan peräseinällä kävi vain omia aikojaan. Aikamerkkejä ei silloin annettu. Ainoana ajanmerkkinä oli tornikello, jonka mukaan kellot rukattiin, mutta ei sekään talviaikana avonaisine kellotauluineen oikein pitänyt paikkaansa.
Tuijulampun valossa
Mummo kehrätä hyyrytteli pitkät pimeät joulunaikaiset aamu- ja iltapuhteet tuijulampun valossa. Syksyisin kun illat pimenivät ja tähdet alkoivat näkyä, tähyili mummo taivaalle linnunradan tähtisumuja, joista tarkalleen näki talven tulon, tuleeko luminen vai vähäluminen talvi. Lumisia talvia seurasi aina pakkasta ja kylmiä viimoja, joita riitti sitten pitkin talvea, kiihtyen väliin oikein tulipalopakkasiksi. Siksi huoneet olivatkin mataloita ja pieniä, suurilla uuneilla lämmitettäviä, jotka vetivät paljon puita kun savukanavia ei vielä tunnettu. Uunit olivat suusta lämpeneviä, lieskan ja savun mustaamine etuineen, joista oli suora yhteys torniin katolle, välillä vain yksi pelti. Siksipä uunia lämmitettäessä huone jähtyikin niin että vilutti, mutta kun uuni lakaistiin, hiilet vedettiin ulos ja isopelti sulettiin, palasi lämpö, jota kesti sitten useamman vuorokauden pitäen huoneessa mukavan ja suloisen lämmön, vaikka ulkona huoneitten nurkissa pakkanen paukkui ja viima vinkui.
Jaakolta meni talviaika puuhommissa, jota kokoili lumisista metsistä, vetäen ne kelkalla kotiaan kun muitakaan ansiotöitä ei ollut talvella saatavissa.
Joulun lähetessä kaupungin liike ja kauppa vilkastui kun kaikenmoiset vakka- ja korikauppiaat kiertelivät taloissa tarjoten ja kaupiten joulutavaroitaan. Maaseudulta tulleet kerjäläislaumat piirittivät porvarien kartanot joista jaettiin ruokatavaroita jouluavustuksena.
Joulun valmistelua
Elettiin joulutouhuissa. Korven talossa ei siitä vain sanottavasti tiedetty. Kauppapuotien valaistut joulunäyteikkunat eivät silloin houkutelleet ostajia, kun niitä ei ollut. Kauppapuotien akkunat olivat pieniä, joista vain pakkasen koristelemien huurteisten ruutujen läpi valotti kattolampun valo. Vain korkeat puotien portaat kadulla ja ovissa vieterissä notkuva ovitiuku erotti ne muista kaupungin asumuksista.
Korven mummo, jolla oli aina huolena joulun vietto ja joulukynttilät, oli kaupungilla ostoksilla käydessään varannut kolme steariinikynttilää Lackströmin Annan puodista kolmihaaraiseen kynttilänjalkaan, joka sitten aina jouluaattoiltana elävin kynttilänliekein valaisi tuvan pöydällä, levittäen niin soman joulutunnelman ja steariinin hajun, mummon lukiessa hartain mielin jouluevankeliumia.
Korven talon joulu
Mutta Korven talon joulunvietossa kävikin niin somasti, että jouluaatto, joka oli sattunut pyhäpäivälle ja joulupäivä maanantaiksi, muuttui heillä joulupäivä jouluaatoksi. Talosta kun puuttui almanakka niin ei tiedetty kuun kuluista eikä taatumeista, elettiin semmoista viikkopöllön aikaa. Kun ei sattunut ketään vieraitakaan käymään pyhän aikana talossa, jossa muutenkin harvoin kävi, ei kuultu tarkemmin joulupäivistä. Mutta kukapa jouluaattona vieraisilla. Ja näin jäi maanantaipäivä Korven jouluaatoksi.
Yöllä maanantaita vasten oli satanut vähän uutta lunta, taivaan ollessa pilvessä vielä aamullakin, kun talonväki heräsi päivän arkitouhuihin. Mummo alotti vielä siinä aamuhämärän kähmässä kehräämisen, että kerkiäisi ennen joulun sisääntuloa vielä saada jonkun pasman lankaa. Jaako lähti kelkka perässä käymään metsässä noutamassa oikein kelohongat jouluksi raasupuiksi, ja emäntä laittoi tulen uuniin joulupullan paistamista varten, hommaten yhtä ja toista joulun vastaanottamiseksi.
Heidän siinä hommatessa aukesi tuvan ovi ja sisään astui Vestersunska Mettalanmäeltä, huurusena kuin joulutonttu. Huomenen sanottuaan ja hyvän joulun toivotettuaan jäi hän puhumatonna seisomaan ovelle virsikirja kainalossa. Hän oli menossa joulukirkkoon ja pistäytyi talonväkeä niin kuin ennenkin hakemaan kirkkoon. Rukki seisahti, ja mummo oikein hätkähti. Nytkö jouluaamu, ja me poloiset kun pidimme jouluaattona. Se synti kai se nukuttikin, ettei kuultu kirkonkellojen soittoaikaan, puhui mummu. Emäntä Jaakon jälkeen viemään sanaa, ettei vai tule puukelkan kanssa joulupäivänä kotiin, vaan jättää kelkan metsään. Mummo alkoi kiiresti järjestää huoneita ja hoitaa kesken jäänyttä uuninlämmitystä.
Heti ensi arkipäivänä ilmestyikin Korven tuvan seinälle raksista riippuva almanakka, ettei enää kävisi kuten jouluna kävi.
-Juho Jokela: Muistelmia poikavuosiltani