Rikoksia, rikkomuksia ja rangaistuksia entiseen aikaan

Ruotsin valtakunnassa oli vielä 1600-luvulla ja 1700-luvun alkupuolella voimassa kuningas Kristoffer Baijerilaisen maanlaki vuodelta 1442. Lakia oli kyllä täydennetty ja päivitetty erilaisilla säädöksillä, asetuksilla ja plakaateilla, mutta vanhalla perustalla mentiin.  Etenkin vielä 1600-luvulla rikos katsottiin rikkomukseksi koko yhteisöä kohtaan. Rikoksen tekijä veti teollaan itsensä ja seurakuntansa ylle Jumalan vihan ja rangaistuksen. Jumalan vihan ruoska saattoi rankaista koko yhteisöä, saattoi puhjeta joku kamala kulkutauti tai nälänhätä tai sota.

Wanhan apteekin virtuaalikierroksen tekstivastine

Wanha apteekki  

Wanhan apteekin ainutlaatuisen eheä kokoelma kertoo raahelaisesta apteekkitoiminnasta yli 200 vuoden ajalta.  

Raahen I apteekin perusti apteekkari Jean Galenius, joka sai kuninkaallisen apteekkiprivilegion Raahen kaupunkiin vuonna 1793. Apteekin sijaintia sen ensimmäisten apteekkarien aikana ei tiedetä, mutta vuodesta 1820 lähtien kanta-apteekki palveli Kirkkokadulla, kaupungin kirkkoa vastapäätä.  

Mystillinen Ustinja

Samuli Paulaharju haastatteli vanhoja raahelaisia noin sata vuotta sitten sitä ihanaista Wanha Raahe -teostaan varten. Taannoiset merikarhut kertoivat seelauksistaan maailman merillä ja naisenpuolet elämästään täällä maissa. Muisteluksissa vilahtaa muutamaan otteeseen paikka nimeltään Ustinja. Asiayhteyksistä kävi ilmi, että se oli jossain Välimeren/Turkin suunnalla. Museotantti muisti törmänneensä tuohon kiehtovaan nimeen muuallakin, peräti kuulleensa sen jossain laulussa. Noin äkkipäätään eli karttakirjasta ja googlesta tuon nimisiä paikkoja ei löytynyt.

Pintaraapaisu osteologisiin menetelmiin Pakkahuoneen pääkallojen tutkimuksessa

Mitä tutkitaan ja miten?

Osteologiset tutkimusmenetelmät voidaan jaotella kahteen eri luokkaan, morfologisiin ja morfometrisiin. Morfologisilla menetelmillä tarkoitetaan silmämääräisesti havaittavien luustollisten piirteiden tarkastelua. Morfometriassa taas hyödynnetään mittalaitteita, jolloin anatomisia piirteitä voidaan mitata. Molempien metodien perusteella voidaan tehdä päätelmiä mm. yksilön iästä, etnisyydestä ja sukupuolesta. Morfologia ja morfometria täydentävät toisiaan, ja yleensä tutkimuksessa hyödynnetään molempia. Niin tehtiin Pakkahuoneenkin kallojen kohdalla.

Suksi potkee, jalka notkee

Talvi- eli entisaikaisesti hiihtoloman iloksi museotantti vinkkaa uusvanhasta sukseilulajista, joka liippaa läheltä erästä framilla olevaa keskustelua. Museotantti ei nyt tarkoita UMK:ta, vaan lasten ja nuorten liikuntaan, sen arvioituun vähyyteen ynnä maanpuolustukselliseen vaikutukseen liittyvää keskustelua.

Fiiaisa Raahe

Tämän tästä museotantilta kysytään, miksi Raahessa valitaan Fiia ja miksi Pakkiksen rannassa olevan paatin nimi on Raahen Fiia?  Tuohon kysymykseen ei ole aivan yksiselitteistä vastausta, mutta yleisimmin vastataan, Fiia eli alun perin Sofia oli Raahessa ilmeisen suosittu tytön etunimi ja että Durchmanin kaunis Fia oli 1800-luvun puolivälissä yksi Raahen nähtävyyksistä. Fia kuului kaupunkimme kolmeen tuon aikaiseen nähtävyyteen tai ehkä ylpeyteen: Nya spruthus, nya packhus och Durchmans vackra Fia.

Raahe-ryijy

Raahe telekkarissa 

Ootteko huomanneet, että Raahe-ryijy vilahtaa televisiovastaanottimessa eräässä mainoksessa? Se on kieltämättä komia ryijy.