Raahelaisen lähetystyön alkutaipaleelta

Alkuun, 1800-luvun alkupuolella, varoja kerättiin mm. heränneiden keskuudessa esimerkiksi pakanalähetyslaatikoihin, jotka jonkin ajan kuluttua piti poistaa, koska katsottiin vähävaraisten antavan sinne omia varojaan, vaikka kovin kipeästi tarvitsisivat niitä itsekin. Keräämistä jatkettiin kuitenkin hieman omin luvin.

Karanteenilippu liehumaan!

Tässä kun on viime aikoina mainittu sana karanteeni meleko monta kertaa, heräsi etymologiasta viehtynyt museotantti pohtimaan sanan alkuperää. Karanteeni on sanana tuttu jo vuoiskymmenten takaa. Olisinkohan ensimmäisen kerran törmännyt siihen lukiessani jotain Tintti-sarjakuvaa joskus 1970-luvun alussa. Jaahas, asia täytyy tarkistaa. Kaikki Tintit on kyllä tullut luettua varmaan kymmeniä kertoja. Haa, nythän on hyvää aikaa palata Tintin seikkailuihin, kun iltamenot ovat tyystin lopahtaneet.

Kalervo, Osmo, Unto, Ahto, Impi, Lempi…

Eikö kuulostakin ihan kuin koululaisten nimiltä tuolta noin sadan vuoden takaa? Kyllä vaan, mutta en meinaa tarinoida koululaisten puuhista vaan pyydän nöyrimmästi saada kiinnittää arvoisien lukijoiden huomion raahelaisten paattien nimiin. Tai joihinkin niistä. Laivojen nimien tutkaileminen on kyllä hirmusen intressanttia puuhaa. Laivan nimien tutkimusalalla on ihan oma nimikin, se on nautonomastiikka, ah!

Silmäyksiä entisajan (vierailu)tapoihin

Raahe, tämä meidän ihana kotikaupunkimme ei suinkaan ollut entisaikaan mikään pahanen syrjäkaupunki, vaan laajaa kansainvälistä kauppaa tekevä dynaaminen toimija. Asukkaita ei ollut kovin paljon, mutta eipä niitä ollut kyllä muissakaan kaupungeissa, lukuun ottamatta Turkua. Asukkaita oli pari ensimmäistä vuosisataa ihan muutamia satoja. 1700-luvun lopulla asukasluku läheni tuhatta asukasta. Sodat, nälkävuodet ja muut kurimukset rokottivat väkilukua välillä. 1800-luvulle tultaessa ja olojen vakiintuessa mm. kaamean kaupunkipalon jälkeen alkoi kaupunki hiljakseen kasvaa.