Keskiviikkona 23.4.2019 vietettiin Soveliuksen talon alasalissa ihanaista soitannollista soireeta Raahen musiikkiopiston nuorten soittajien kanssa.

Musiikkiopiston palasi hetkeksi ikään kuin juurilleen, sillä niin kuin jotkut teistä ehkä muistavat, musiikkiopisto toimi Soveliuksen talossa ennen kuin siirtyi vastaremontoituun Keskuskouluun 1980-luvun lopussa. Erityisesti yläkerran Laivapatruunin kodissa Pekanpäivien ja muiden tapahtumien aikaan käy paljon entisiä musiikkiopistolaisia muistelemassa pianotuntejaan tai säveltapailuja silloin melkoisen ränsistyneissä huoneissa.

Kun tässä viime viikkoina on uutisoitu noista huonolla, ellei peräti karmaisevalla tolalla olevista vanhustenhoitoasioista, niin mieleen aivan kuin salaa luikahtivat huutolaiset ja vaivaistalot. Kylläpä nyt ollaan täällä edistyksellisessä nykyajassa menty takapakkia, eihän noita uutisia voi uskoa ihan tojeksikkaan!

Ranta-alueet ovat olleet arvokkaita ja arvostettuja elin- ja toimintaympäristöjä kivikaudelta asti. Raahen rannoille on kautta aikain keskittynyt laivanrakennus- ja telakkatoimintaa, muuta teollisuutta ja yritystoimintaa sekä virkistystoimintaa. Yksityinen rakentaminen ranta-alueille alkoi 1800-luvulla ja oli pitkään pääsääntöisesti huvilarakentamista. Joitakin huviloita muutettiin 1900-luvun alussa talviasuttaviksi, mutta varsinaisesti ympärivuotisia asuntoja rannoillemme on alettu rakentaa vasta viime vuosikymmeninä.

”Ottakaa ja kastakaa, pankaa sekkaan ja topakkaa”

Suomalaiset tunnetaan kahvin suurkuluttajina, ja kahvinjuonnilla onkin maassamme pitkät perinteet. Suomen puolelle kahvia alettiin tuoda turkulaisporvareiden paateilla Tukholmasta 1720-luvulla. Turussa avattiin maamme ensimmäinen kahvila vuonna 1778. Pian tottuivat aikaansa seuraavat miehet viettämään aikaa kahvihuoneissa puhuen politiikasta tai juoruillen. Naisväki puolestaan nautti kahvinsa kotona tai visiiteillä, sillä kahviloihin ei hyvämaineinen nainen voinut mennä.

Ah, sainpa tässä päivänä muutamana omakseni Mathilda Langlet’in Täydellisen käsikirjan perheenemännille kaupungissa ja maalla osat I ja II. Alkuperäinen opus ilmestyi Ruotsissa 1884. Suomeksi tuo oivallinen kirja ilmestyi jo vuonna 1885 ja näköispainos tehtiin v. 1991. Käsikirjassa on lähes 1400 sivua, joista ammentaa ohjeita perheenemännän ihan kaikenlaisiin toimiin ja töihin. Kyllä nyt helepotti! Käännyn tästä lähtien ongelmieni kanssa Mathildan puoleen. Mathilda L. eli vuosina 1833-1904. Hän kirjoitti myös paljon muutakin kuin tämän käsikirjan.

Pijettäskö julvaka?

Nykyään joulutilpehööri ilmestyy kauppojen hyllyille jo viimeistään lokakuussa, mutta osattiin sitä vanhassakin Raahessa valmistautua jouluun hyvissä ajoin ja huolella. Ruokavarastojen täyttämisen, leipomisen, kynttilöiden valamisen ja suursiivousten lisäksi hankittiin ja valmistettiin tietysti myös joululahjoja läheisille. Erityisesti pojankossit tienasivat rahaa joululahjojen ostoa varten tekemällä lahjoja myyntiin.

Juho Jokela muisteli Samuli Paulaharjulle näin:

Illan aiheena on museotantin mieltä noin nimen perusteella pitkään kiehtonut Willehad Wirtanen, joka muutti nimensä myöhemmin Kalteaksi.  Willehadiin olen törmännyt museon valokuvakokoelmissa ja erityiskiitos kuuluu Kaarlo Levänaholle, joka tunnisti museon visiittikorttialbumeja 1940-luvulla. Levänaho varusti kuvat nimillä, elinvuosilla, mahdollisilla vanhempien ja isovanhempien tiedoilla. Myös se, missä k.o. ihminen on asunut, löytyy usein selostuksesta ja toisinaan myös luonnehdinta persoonasta.

Museomme kokoelmiin päätyi viime vuonna ihanan ylellinen matkalaukku, jota on käytetty kauneudenhoitotarvikkeiden kuljettamiseen. Pieni ja soma matkalaukku on vaaleanruskeaa nahkaa, se on vuorattu kiiltäväpintaisella sekoitekankaalla ja siellä on lokeroita ja paikkoja pulloille ja purkeille, joissa on säilytetty kauneudenhoitotuotteita, sekä muille tarvikkeille, kuten harjoille ja peileille. Useimmat purkkien korkit ovat hopeaa ja niissä on koristeellinen kaiverrettu monogrammi "EL".

Tänä vuonna vietetään kirjailija, lehtimies jne Zachris Topeliuksen 200-vuotisjuhlavuotta. Topeliustahan kutsutaan yleisesti satusedäksi, joka kyllä johtaa hieman harhaan, sillä hän oli paljon muutakin kuin vain satujen kirjoittaja ja kertoja. Mielikuva Topeliuksesta on lempeä, humaani, hän ei herätellyt ristiriitoja. Runojen, satujen, kirjoitusten henki on uskonnollinen, isänmaallinen, opettavainen, historia ja luonto ovat yleensä mukana.